Lepo tämä naisten,vammasten, lapsien, nistien ja sadistien ajanviete.
"Eikö tätä lepopäivää vois millään mun kohdalla siirtää"
Näinä kuuluisina lepopäivinä sitä miettii miten tämä voi olla kansantauti onhan tämä niin kuolettavan tylsää. En toki ole adiktoitunut reenaamiseen, mutta onhan tämä aivan perseestä.
Heräät aamulla, nouset hyvän tuulisena täynnä tarmoa kunnes muistat: "jaha nyt on se painajaismainen LE-PO-PÄI-VÄ". Se tarmokkuus ja into onkin sitä myöten selvä, rupeat odottamaan parempaa huomista. Siinä sitten rimpuilet itku kurkussa koko päivän. Sitten koittaa huominen lähdet sille odotetulle raastavalle lenkille, mutta kulku on mitä olemattomin ja sykkeet jotain ihan mitä sattuu, "ei minnee". Elimistö on saanut karmean shokin tästä nimeltämainitsemattomasta päivästä, jonka johdosta se ei ota vastaan mitään, ei sitten mitään. Siinä sitten kiroilet lenkin läpi pohtien "ei enään ikinä".
Ikävyydessä hyvänä haastajana tulee matkustaminen, tämä jokaisen urheilijan pahin vihollinen. Istut päivän erinäisissä kulkupeleissä huonolla tsägällä julkisissa sellaisissa, jotka eivät käytännössä koskaan ehdi ajoissa mihinkään. Siinä istuessasi lihaksisto lamaantuu ja pääkoppa rupeaa kiehumaan kuin höyrykone. Viereisessä rivissä istuu pari öykkäröivää pentua ja käytävän päässä on koira, joka haukkuu kaiken mikä liikkuu. Tee siinä sitten jotain yleishyödyllistä tai saati nuku. Lentämisestä ja lentokentistä ei kehtaa edes kitistä on se sen verran hankalaa touhua. Autossa istuminen lepposaa, mutta jumin tyyssija.
Pysy kohteessa, reenaa hyvin, lepää vähän=nautinto
-tikkiToivanen
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti