...
Kausi päättyi omalta osaltani Vierumäen metsissä kävelyyn vajaa kaksi viikkoa takaperin. Lopetus ei ollut kummoinen, sillä vauhti oli mäyrä ja reitinvalinnat hitaita. Näkyvyyskin oli paljon heikompi kuin päivisin suunnistaessa, joten myös lampussa on täytynyt olla jotain vikaa. Lopputulema oli se, että vammaisille raajoille on saatava korvaavaa tekemistä ja juoksu sekä suunnistus on hyllytettävä niin pitkäksi aikaa kun se vaatii.
Vaikka kauden lopetus olikin totta totisempi, päätin silti hyväksyä seuran korkeammalta taholta tulleen pyynnön lähteä vielä viimeiselle matkalle Pohjanlahden toiselle puolen. Siellä nimittäin vuoroon tulee kaikkien suunnistajien syntymäpäiväjuhlat, 25-Mannakavlen. Monta lyhyttä helppoa osuutta, luvattoman paljon härväävää sakkia metsässä, kalliita mutta hyviä Hamburgerita, tulospalvelun totaalinen kaatuminen sekä kaksi pitkää yötä yölautassa. Siitä on nämä juhlat tehty. Ennakko on melko nuiva, sillä kahdeksan kahdestoistaosaa kaivajista vaikuttaa tällä hetkellä Vuokatissa, eivätkä siis osallistu tähän matkaan. He eivät ole edes hengessä mukana.
Valmistautuminen kisaan on sujunut hyvin. SM-yön jälkeen hyllytin lenkki- ja suunnistustossut ja keskityin sauvojen piikkien terottamisen ja rullasuksien laakereiden rasvaamisen ohella myös Spotify-soittolistan täydentelyyn. Sykkeet on saatu korkeiksi ja vauhti matalaksi, lihakset kipeiksi ja mieli maahan. Nyt kisaa alustavalla viikolla olen tosin puhaltanut pölyjä lenkkareiden päältä, sillä loikkia tekee palavasti mieli ja on pakko päästä kokeilemaan josko jalka kestäisi juoksua ja sitä kautta myös loikkia. Juoksu ei kiinnosta. Loikat.
Viestissä minulle uskoutui viides (5.) osuus, millä on mittaa rontti kuusi (6+) kilometriä (km). Osuusajaksi on merkattu 35 minitsiä, eli niistelen metsässä luultavimmin noin puoli tuntia, vahva kun olen. Osuuteni on ns. epävarmojen suunnistajien osuus, eli jos sattuu tekemään koukun niin takaa jyristelee lauma omanseuralaisia ja kerää eksyneet laumaansa. Nousumäärää ei ole kerrottu, toivon yli 100 mutta alle 500 metriä. Mallikartoista on selvinnyt, että maasto on lätty eli pannukakku eli tasapaksu.
Osuuden jälkeen lähden kiertämään vaikean eli mustan Öppet Motionin, oli vammatilanne mikä tahansa. Se tietenkin maksaa rahaa, ja harkitsenkin juoksevani varsinaisen osuudenkin kolikot taskussa helistellen, jottei kisan jälkeen tarvisi mennä seuran leiriin präystäilemään sekä pilaamaan omia ja muiden fiiliksiä. Vakavasta harkitsemisesta huolimatta EN ota rullasuksia lainkaan mukaan, vaan treenin jälkeen käyn suihkussa nauttimassa jäätyneistä vesiputkista jonka jälkeen hytisen kisapaikalla nuhaa ja kurkkusoiroa odottaen.
"Kelle täällä pitää maksaa / ettei kaikki olis niin paskaa" -Ellinoora
-Kuolevainen
Ps. Nuorten maajoukkuevalinnat ovat julki. Ketään RY:n jäseniä ei valittu. Ei sillä että olisimme halunneet mukaan. Eikä silläkään että menettäisimme jotain.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti